Takaisin muulle sivustolle...

Aurinkolämmitys

Missä järjestelmässä saadaan edullisinta lämpöä?

Moderator: ylläpito2

Aurinkolämmitys

Postby eko » Tuesday September 08, 2009 9:09

Pohjoissuomalaiset kotitaloudet ovat entistä kiinnostuneempia ekologisesta energiasta. Tänä vuonna esimerkiksi aurinkokeräimiä on asennettu Pohjois-Suomessa moniin kymmeniin koteihin.

Lassi Heikkilä muutti perheensä kanssa uuteen omakotitaloon kesän alussa. Muuttopuuhien yhteydessä kodissa käytiin perusteellinen keskustelu energian kulutuksesta. Heikkilät päätyivät lopulta siihen, että kotitalouden pyörittämisessä kannattaa hyödyntää auringosta saatavaa lämpöä.

- Energiaa kuluu nykyään entistä enemmän käyttöveden lämmittämiseen erilaisissa muodoissa. Ajattelimme siksi, että tällainen ilmainen aurinkoenergia olisi järkevä ratkaisu. Saimme hankittua kotiimme lopulta hyvin järkevän kokonaisuuden pienillä kustannuksilla, Lassi Heikkilä kertoo.

Heikkilän perheen omakotitalon kattoon asennetaan neljä tasokeräintä, levynmuotoista laitetta, jotka imevät auringosäteilyä ja muuttavat sen lämmöksi. Suomessa erimallisia keräimiä käytetään etupäässä kodin käyttöveden lämmittämiseen, mutta aurinkoenergialla voidaan lämmittää myös kotia.

Hukkalämpö talteen saunasta

Neljä aurinkokeräintä tulee maksamaan haukiputaalaisperheelle asennuksineen kuutisentuhatta euroa. Keräinten takaisinmaksuaika on noin seitsemän vuotta.

- Kun energiaa tarvitaan ja kulutetaan, me saamme näillä uusilla nestesiirtoisilla keräimillä hyvin merkittäviä säästöjä aikaan vuositasolla. Puhutaan jopa 40 - 50 prosentista, erilaisia energiaratkaisuja kehittävän Finelmon toimitusjohtaja Markku Paaso kertoo.

Suomessa aurinkoenergian rinnalle tarvitaan etenkin talviaikaan jokin muu päälämmitysmuoto. Lassi Heikkilän kodissa se on sähkö. Omakotitaloon on kuitenkin asennettu lämmitysjärjestelmä, johon voidaan liittää jatkossa mitä energiaa tahansa.

- Siihen on nyt yhdistetty nämä aurinkopaneelit. Saunassa meillä on kiukaasta hukkalämmön talteenottava keräin. Olemme laskeneet sen niin, että saamme pelkästään jopa sillä kaiken lämpimän käyttöveden, jos saunomme ahkerasti, Heikkilä sanoo.

Vihreät arvot painavat vaakakupissa

Aurinkokeräinten kysyntä on ollut viime vuosina Pohjois-Suomessa selvässä kasvussa. Moni valitsee aurinkolämmityksen säästösyistä, mutta sitäkin tärkeämpää perheille tuntuu olevan vihreiden arvojen vaaliminen.

- Aurinko on saasteeton energianlähde, eikä se tuota hiilidioksidipäästöjä. Nämä ovat minulle hyvin tärkeitä asioita, Heikkilä päättää.

YLE Oulu
eko
 
Posts: 181
Joined: Wednesday January 11, 2006 13:13

Return to Lämpöjärjestelmän valinta

Who is online

Users browsing this forum: No registered users and 1 guest

cron